Oppimistehtävä 3B

Hyvä opettaja ja ryhmänohjaaja pystyy asettumaan oppijan asemaan ja samaistumaan niihin tunnetiloihin joita oppija kokee. Miltä tuntuu kun saa uusia oppimisen kokemuksia tai kuinka ahdistavaa voi olla kun ei millään tahdo omaksua uutta asiaa. Millaisia keinoja on käytettävä, jotta oppiminen mahdollistuu erilaisille oppijoille ja opetuksesta on hyötyä. Ohjaajan on oltava kiinnostunut oppilaidensa kokemuksista. Ei ole tavatonta, että opettaja pyytää oppilailtaan palautetta opetuksestaan ja sitä kautta muokkaa omaa toimintaansa tehokkaammaksi.
Saara Repo-Kaarento puhuu kirjassaan  ”Innostu Ryhmästä, Miten ohjata oppivaa yhteisöä” ns. ryhmäkiikareista ryhmädynamiikan havainnoinnin välineenä. Minulle ryhmäkiikarit näyttäytyvät apuvälineenä pedagogille jolla on jo paljon kokemusta ja tietoa ryhmädynamiikkaan liittyvistä komponenteista. Tekstissä todetaan seuraavaa: Ryhmädynamiikan oppimisessa on tärkeää hyödyntää teoreettista ja kokemuksellista sekä yksilöllistä ja yhteisöllistä tietoa. Oppiminen on tasapainossa, kun kaikki nämä tiedon ulottuvuudet vuorottelevat oppimisympäristössä ja niitä reflektoidaan ja analysoidaan. Lisäksi reflektiota tulisi tapahtua välittömästi koetun tilanteen jälkeen ja omat kokemukset tulisi liittää teorioihin ja pyrkiä ymmärtämään niitä olemassa olevien teorioiden kautta. Kolmas reflektoinnin muoto on reflektoiminen toiminnan aikana. Tämä on varmasti juuri se haastavin vaihe ja nimenomaan juuri tässä kohtaa kiikareille on käyttöä.
Ryhmäkiikaireiden neljä linssiä ovat minä, muut opiskelijat, ryhmä ja ohjaaja. Ne puolestaan jakautuvat pienempiin osiin kuten vaikkapa omat kokemukset, tunteet ja muiden opiskelijoiden käyttäytyminen jne. Tämän kaltaisiin tekijöihin olisi siis ainakin syytä kiinnittää huomiota prosessin aikana. Kuten tekstistä ilmenee, ihminen jolla on vain kaksi silmää ei voi katsoa yhtä aikaa neljän putken läpi...no. Varmasti tähän ei kukaan pystykään, mutta tarkoitus lieneekin valottaa sitä todellisuutta johon ohjaaja joutuu. Hyvinkin valmisteltu oppituokio vaatii havainnointia ja hetkessä on pystyttävä reagoimaan tilanteisiin, jotka eivät mene niin kuin etukäteen on ajatellut.

Oppimistehtävä 3A

Yhteistoiminnallinen oppiminen on opiskelua pienryhmissä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Yhteisen tavoitteen saavuttamisen kannalta on oleellista, että kaikki oppijat osallistuvat prosessiin ja vastaavat omalla panoksellaan sekä omasta että muiden oppimisesta. Prosessissa tavoitellaan laadullisesti ja määrällisesti parempaa oppimista verrattuna yksilönä tapahtuvaan oppimiseen. Sosiaalinen vuorovaikutus ja eräänlainen joukkuehenki synnyttää ns. positiivisen keskinäisen riippuvuuden, jossa jokainen ryhmäläinen kokee tarvitsevansa toisia, jotta yhteinen tavoite saavutetaan. Positiivinen riippuvuus on yhteistoiminnallisen oppimisen ydin. Tällainen joukkuepeli vaatii luonnollisesti kaikilta aktiivista osallistumista ja ns. vapaamatkustamista ei sallita. Jokainen vastaa omasta osuudestaan, mutta heikommin edistyviä tuetaan tehtävän loppuun saattamisessa. Opiskelijoiden sosiaaliset taidot ja kannustava vuorovaikuttaminen ryhmän sisällä kehittyy prosessin kautta ja on toisaalta jo lähtökohtaisesti osa työskentelyä.
Positiivisen keskinäisen riippuvuuden vastakohta on negatiivinen keskinäinen riippuvuus. Tällaisessa tapauksessa ryhmän kesken vallitsee kilpailullinen vuorovaikutussuhde. Ryhmässä saattaa ilmetä torjuntaa ja epäluottamusta muita ryhmäläisiä kohtaan ja ryhmä ei sitoudu yhteiseen oppimiseen vaan ryhmän jäsenet pyrkivät yksilöllisesti tavoitteita kohti.
Yhteistoiminnallisen oppimisen haasteena voidaan pitää sitä, onnistuuko ryhmä synnyttämään positiivisen keskinäisen riippuvuuden vai ei. Koska ryhmä muodostuu erilaisista persoonista, ei ihannetilannetta ole välttämättä kovin helppo saavuttaa. Jos opiskelijoiden sitoutuminen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi on eri suuruinen, voi positiivisuus kääntyä negatiivisen puolelle hyvinkin nopeasti.

Laulamisen ja soittamisen opiskelu mielletään usein oppitunniksi, jossa opettaja opettaa yhtä oppilasta kerrallaan. Vaihtoehtoisesti musiikkia voi oppia myös ryhmässä jossa voi olla yksi opettaja, tai ryhmäläiset voivat oppia musisointia toisiltaan. Yksilöoppimisen hyvänä puolena voidaan pitää ainakin sitä, että opettaja pystyy keskittymään syvällisemmin opiskelijan vahvuuksiin ja heikkouksiin. Ryhmässä huomio jakautuu ryhmäläisten kesken ja opettaja ei voi keskittyä instrumentin rakentamiseen yhtä tehokkaasti. Ryhmässä opiskelun hyvä puoli on siinä, että jokaisella opiskelijalla on mahdollista oppia seuraamalla muiden tekemistä. Mielestäni ryhmäopiskelua ja yksilönä oppimista olisi hyvä viedä rinnakkain. Ryhmäopiskelu on varmasti iso osa musiikin opiskelun tulevaisuutta, mutta se ei voi korvata opiskelijan ja opettajan välillä tapahtuvaa oppimista.

Aktiivinen vuorovaikutus edellyttää ryhmäläisten keskinäistä sitoutumista annettuun tehtävään. Mielestäni aktiivisessa vuorovaikuttamisessa tulee olla keskiössä sujuva verbaalinen viestintä. Oleellista on, että ryhmälle kehittyy oma kieli jota kaikki ymmärtävät ja jolla pystytään kommunikoimaan. Toisaalta nonverbaalinen viestintä on tärkeää. Ilmeillä ja eleillä voidaan vaikuttaa paljon ryhmän sisällä - hyvässä ja pahassa. Myöskään ilman muiden kuuntelemista ja havainnointia ei aktiivinen vuorovaikuttaminen pääse syntymään. Kuultua asiaa tulee pyrkiä aktiivisesti tulkitsemaan, erittelemään ja arvioimaan. Ei riitä että vain passiivisesti kuuntelee ja istuu hiljaa paikallaan. Mielestäni sama pätee vaikka ryhmän muodostaa vain kaksi ihmistä.